Äitiys

Äitiys

Tänään on Äitienpäivä ja tunnen suurta ylpeyttä äitiydestäni! Ei niin, että olisin ollut
mitenkään erityisen hyvä äiti vaan tunnen suurta ylpeyttä lapsistani, jotka ovat maailmalla ja joiden omat siivet kantavat. He ovat hyviä tyyppejä ja elävät omannököistään elämää.

 Mikään tässä elämässä ei ole opettanut ja koulinut minua niin kuin lapseni. Olen saanut rakastaa ehdoitta ja saanut rakkautta sylikaupalla. Olen saanut seurata kasvun ja kehityksen ihmettä ja tuntea myös sen tuskan kun lapsi sairastaa ja toivoisit, että voisit kokea kivun lapsen asemesta.
Olen saanut heiltä suoraa kritiikkiä ja ojennusta pitkin matkaa ja pelottaakin ajatus siitä, millainen olisin, jos en lasten kautta olisi joutunut katsomaan peiliin ja oppinut edes vähän epäitsekkyyttä. Lähtökohtaisesti olin nuorena hyvin tarvitseva, itsekäs ja mustavalkoinen persoona.

Mutta älä huoli jos et ole äiti tai vanhempi - saatat olla tuntemasi lapsen tai nuoren elämässä ratkaisevan tärkeä ihminen silti. Minun lapsuuteni oli väkivaltainen ja paha, mutta ensin kun olin pieni, mummini ja myöhemmin murrosiässä tätini olivat ne henkilöt, joiden ansiosta jaksoin elää. Siihen riitti vain aikuisen kuuntelu ja asennoituminen, he eivät vähätelleet minua tai halveksineet. Voin varmuudella sanoa, etten kirjottaisi tätä tai olisi edes elossa jollei noita rakkaita ihmisiä olisi ollut. Kun tapasin jompaa kumpaa, se oli tarvitsemani henkireikä sen helvetin keskellä, jossa elin. Oli joku, joka oli ystävällinen ja välitti. Miten muuten olisin koskaan osannut välittää kenestäkään aikuisena? Olisin jatkanut sukupolvien kirousta ja kohdellut muita kuten minua kotona kohdeltiin.

Kunpa jokaisella lapsella olisi edes yksi turvallinen aikuinen! Vaikka  tapaamisia ei olisi kovin useinkaan, mutta jo tietoisuus siitä, että on joku turvallinen aikuinen, voi auttaa. Aina kotoa ei sellaisia löydy ja voi olla niin, että fasaadi on niin hyvin vartioitu ettei kukaan tiedä tai edes uskoisi mitä sen takana tapahtuu.