torstai 14. joulukuuta 2017

Toipuminen - aika

Olen kokenut vaikeimmaksi asiaksi toipumisessani hyväksyä ajatus, että palautuminen vie aikaa.
Lukemattomat kerrat olen aloittanut liikunnan tohkeissani ja pettyneenä vaipunut sohvan pohjalle muutaman päivän ja harjoituksen jälkeen väsymyksen painamana.
 Kun olen voinut hyvin, olen uskonut aina, että tästä se lähtee ja voin tehdä mitä
vain. Hetkessä unohtuu se valtava uupumus, josta olen pikku hiljaa toipumassa ja lääkärin ennuste  minimissään 2 vuoden sairaslomasta. Joka kerta väsyminen on ollut musertava ja masentava kokemus. Nyt ehkä pikku hiljaa olen oppinut ottamaan rauhallisemmin ja tasaisemmin väsyttämättä itseäni niin nopeasti.

Liikunta oli pitkään iso osa elämääni enkä millään tahtonut hyväksyä liikkumattomuuttani. Pakkotilanteessa kuitenkin oli opittava armahtamaan  itseni ja olemaan jopa armollinen itseäni kohtaan. Oli yksinkertaisesti priorisoitava lepo ensin. En koskaan tule unohtamaan ensimmäistä kävelylenkkiäni. Tein sen hitaasti kuin etana, mutta sielu riemuitsi liikunnan iloa ja tuttua hyvän olon tunnetta. Olin niin kiitollinen!
Mutta entisenä suorittajana olen halunnut aina välillä enemmän kuin kyennyt ja olen siitä joutunut maksamaan.
Kaksi kertaa olen aloittanut kuntosalilla ja yhtä monta kertaa joutunut lopettamaan. Nyt vihdoin uskon vakavasti, että ensi keväänä saattaisin jaksaa jo säännöllistä kuntosaleilua kävelylenkkien lisäksi sillä edellytyksellä, että otan rauhallisesti enkä lähde kokeilemaan rajojani tekemällä liikaa kuten aiemmilla kerroilla.

Jaksamiseeni vaikuttaa ihan kaikki tekeminen ja jos ohjelmaa on ollut paljon, liikunta saa odottaa tai aikataulu täytyy rakentaa niin väljäksi, että liikunta mahtuu mukaan ja lepoaikaa jää riittävästi. Päivittäin koen huolta tulevasta miten pystyn esimerkiksi työt aloittaessani jakamaan aikani sopivasti. Mietityttää, onko nykymaailmassa kellään siihen pienintäkään mahdollisuutta. Mieltä askarruttaa myös nopea väsymiseni. Silloin, kun väsymys iskee, se on totaalista ja ainoa apukeino on lepo. Mitenköhän sen kanssa tulee toimeen työskennellessä?

Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä  monen asian suhteen; jaksan enemmän, mielialani on hyvä, stressaannun vähemmän asioista ja suhtautumiseni moneen asiaan kuten omiin pelkoihini on muuttunut. Jo pelkästään nämä asiat tuovat turvallisuuden tunnetta ja uskoa tulevaan. Jos tästä on selvinnyt, miksei selviäisi elämän tulevista haasteista? On taas perspektiiviä asioille ja yksi vahvistava kokemus lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Verta, hikeä ja t-paitoja

Tunnustan tietämättömyyteni mitä tulee vaatteiden hankintaketjuun ja siksi katsoinkin Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjan jokaikisen ja...