Lepo on aika vieras sana Suorittajalle ja kun samainen Suorittaja kaatuu työuupumuksen takia hän käy vielä jonkin aikaa ylikierroksilla. Kun minulle tuli vihoviimeinen stoppi vuonna 2015 alkuvuodesta, itkin suurimman osan valveillaoloajastani ja makasin sängyn pohjalla lopen väsyneenä ja täynnä häpeää heikkoudestani. Kuitenkin heti, jos oli 10 minuuttiakin, että jaksoin olla ylhäällä, minulla oli voimakas velvollisuudentunne suorittaa jotain, olla hyödyllinen. Muistan, kun sairaslomaa tuli alkuun viikko, että mietin sekavassa mielentilassani ikkunoiden pesemistä, nythän olisi aikaa tehdä se…Kevään ja kesän mittaan olin siivonnut keittiön kaikki kaapit ja laatikot, todella hitaasti ja huomaamatta, että myös väsytin itseäni koko ajan lisää. Menin niin pitkälle, että aloin jopa maalata ikkunan-ja ovenpieliä. Viimeksi mainittu jäi kesken huomatessani, etten lepomielessä edisty ja että lepääminen oli ihan oikeasti otettava todesta. Myöden antaminen oli vaikeimpia asioita, joita olen kohdannut, mutta vasta sitten mieli ja keho saivat sitä mitä kaipasivat ja tervehtyminen toden teolla alkoi. Samaan aikaan kun touhusin laatikoiden siivoamista lukeminen ja jopa tv:n katselu oli minulle liikaa. Yritin tehdä sudokujakin, mutta päätäni alkoi heti särkeä eikä siitä tullut mitään. Vasta ensimmäisen vuoden loppupuolella pystyin lukemaan vähän kerrallaan.
Ymmärsin myös, että suurin läksyni tässä elämässä tulisi olemaan suorittajuudesta luopuminen. Vieläkin, nyt kolmantena vuotena, saatan sortua siihen ajoittain. Jollain lailla palkinto asioiden tekemisestä, tyydytys aikaan saamisesta ja palkkiontunne omasta pystyvyydestä houkuttavat ja koukuttavat toisinaan vieläkin. En pidä sitä pahana jos saan sillä drivella jotain hetkittäin aikaiseksi, mutta jos tuloksena on, että yritän suorittaa esimerkiksi kahta tenttiä samanaikaisesti ja olen riutunut stressin ja valvomisen seurauksena, olen pettynyt itseeni ja lupaan pysyä jatkossa aiemmin valitsemallani tervehtymisen ja armollisuuden tiellä. Tähän prosessiin liittyy luonnollisesti paljon katumusta, pettymystä ja pelkoa siitä, etten koskaan opi pois suorittajuudesta. Mutta tarvitaan ymmärrystä itseä kohtaan ja paljon hyväksyntää, pääasia ei ole pienet lipsahdukset vaan tiedostaminen ja pääosin oikea suunta kohti päämäärää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti