tarttui minuun joka kerta tavatessamme ja nosti minut sfääreihin. Oli onni löytää uuden aiheen parista samanhenkisiä ihmisiä ja ystävystyä. Olin otettu, että sain hengittää samaa ilmaa ja keskustella niin
fiksujen ja mukavien ihmisten kanssa. Näissä ryhmissä sain kokea itseni hyväksytyksi ja normaaliksi huolimatta toipilaisuudestani. Luentojen ja yhdessä vietettyjen päivien jälkeen leijailin kuin metrin ilmassa,
kaikki tuntui mahdolliselta ja elämä maistui hyvältä.
Moni näistä tapaamistani opiskelijoista oli minun tapaan uranvaihtaja ja yhteisiä keskustelunaiheita löytyi siksikin helposti.
Mutta täytyy olla niinkin, että ihan jokainen aisti sen innon ja motivaation, joka oli keskittyneenä samaan tilaan, se oli käsin kosketeltavaa! Pelkästään jo näiden ihmisten ajattelu tuo hymyn kasvoilleni. Toinen toisensa tukeminen ja innostaminen niissä ryhmissä on jotain, mitä kaipaisin myös työpaikoille. Samanlainen henkihän saisi jokaisen yltämään huippusuorituksiin! Siinä itsellenikin opetus – jokainen kohtaaminen on tärkeä. Se, mitä annamme itsestämme, miten kohtaamme toisen voi olla hyvällä tavalla todella merkittävää. Ehkä itsestäänselvää? Juu, mutta hyvä muistutella itseään asiasta silloin tällöin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti