sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Toipuminen - ravintolisät

Käytän useita ravintolisiä ja uskon niihin vastoin lähes kaikkia kirjoituksia ja uutisointeja aiheesta. Perustelen uskomukseni sillä, että useimmat näistä aineista löytyvät jo lähtökohtaisesti ihmisen elimistöstä. Kehomme valmistaa monia niistä, mutta niiden tuotanto saattaa vähetä/loppua jo esim 20-vuotiaana. Meitähän ei oltu suunniteltu elämään kuin 40-vuotiaiksi ja siksi on tärkeää tankata elimistöä lisäravinteilla.  Ihminen itse on pidentänyt elinikää löytämällä hoitoja sairauksiin, jotka ennen tappoivat.
Olemme tehoviljelleet maamme ja niinpä ravintomme on köyhtynyt ja pelkistynyt eikä se sellaisenaan enää riitä pitämään meitä kunnossa. Lisäksi syömme epäterveellisesti (valkoisia jauhoja, sokeria ja transrasvoja) ja sotkemme täten elimistömme hienot järjestelmät  ja turhilla lääkkeillä. Lisäravinteiden syönti mielestäni vain tukee niitä hienoja ominaisuuksia, joita kehostamme löytyy valmiina.
Yritän syödä mahdollisimman terveellisesti, mutta myönnän, että joskus turhauttaa maidottoman  ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen. Yritän tehdä itse kaikki ruoat alusta loppuun, paistan mahdollisimman vähän pannulla ja mikroa vältän täysin. Enimmäkseen syön tuoretta/raakaa ruokaa tai keitän tai laitan uunissa.

En tuomitse ketään ruokailutapojensa vuoksi tai jos ei käytä lisäravinteita. Kerron vain siitä, mistä itse olen saanut avun. Sairaslomalle jäätyäni vatsani oireili kovasti. Minulla saattoi olla viikkoja vatsa sekaisin ja normiolotila oli turvonnut vatsa, joka möyri, oli täynnä ilmaa ym. Minulla oli allergioita (siitepölyt, pöly, eläimet) ja ensi kerran Antioksidanttiklinikan ravintovalmentajan vastaanotolla todettiin myös lisämunuaisten väsymisen oireet. Jälkimmäinen sopii hyvin loppuunpalamiseen, jonka uskon lähteneen alun perin väärästä ravinnosta, unettomuudesta ja suolisto-ongelmista (oli kiirettä ja stressiä).
Joka tapauksessa tällä hetkellä allergiani ovat minimissä (mm pycnogenol), nukun melatoniinilla kuin possu, vatsani voi hyvin jätettyäni ruoat, joille olen allerginen ja muokattuani ruoka-valiota terveellisempään suuntaan. En ole myöskään sairastanut mitään flunssia aloitettuani ravintolisien syönnin. Myönnettäköön, että osansa on kotona olollani ja stressittömyydellä.

Joka tapauksessa omin päin ravintolisien otto ilman verikokeita on aika hakuammuntaa. Pitäisi tietää ne nimenomaiset aineet, joista elimistössä on pulaa ja/tai mitkä ei imeydy. Ja pitää tietää yksilön elämäntavat, ravinto, liikuntatottumukset, mahdolliset lääkitykset. Muutenkin ensin on tärkeintä tehdä muutos ravinnon suhteen ja vasta sen jälkeen tukea ravitsemusta ravintolisillä.
Henkilökohtaisesti aion jatkaa valitsemallani tiellä ja yritän välttää lisälääkkeitä viimeiseen asti eli pyrin tekemään kaikkeni, jotta pysyisin terveenä mahdollisimman vanhaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Verta, hikeä ja t-paitoja

Tunnustan tietämättömyyteni mitä tulee vaatteiden hankintaketjuun ja siksi katsoinkin Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjan jokaikisen ja...