Erityisherkkyydestä

Erityisherkkyydestä



Vuonna 2010 kävin tiiviin terapiajakson avoliittoni purkautumisen jälkeen ja terapeuttini
ehdotti minulle tutustumista HSP-käsitteeseen (highly sensitive person). Luin käsitteen luojan ja
aihetta laajasti tutkineen Elaine Aaronin kirjoituksia ja tein hänen nettisivullaan olevan testin. Tulosten mukaan ei ollut epäilystäkään erityisherkkyydestäni ja kaikki, mitä Elaine Aaron kirjoitti, tuntui tutulta.
Vihdoin olin löytänyt oman ’ rotuni’ ja selitykset niin monelle niin pitkään minua askarruttaneelle asialle!

Olin aina ihmetellyt ja pitänyt itseäni niin huonona ihmisenä kun väsyin niin nopeasti ja varsinkin sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Luulin myös, että kaikki ihmiset pystyvät aistimaan muiden ihmisten tunnetiloja ja ikään kuin lukemaan rivien välistä asioita. Pidin itseäni lähinnä mielenvikaisena, koska aina
analysoin asioista kaikki puolet ja kävin läpi mahdolliset kauhuskenaariot. Samoin reagointini valoihin ja ääniin oli jotain, mistä en koskaan edes unelmoinut kertoa kenellekään. Tein vuosia töitä maisemakonttorissa ja voin huonosti, mutten olisi ikinä sanonut sitä kenellekään ääneen. Pidin vain itseäni sopeutumattomana ja häpeällisesti yliherkkänä.

Nyt onneksi asia tunnistetaan Suomessakin ja aiheeseen vihkiytynyt yhdistys tekee ja on jo saanut
paljon aikaiseksi ja tunnettuutta erityisherkkyydelle. Facebookissa saan paljon lohtua erityisherkkien eri ryhmistä, ei tarvitse enää kokea olevansa ainoa erilainen. Vaikka kielteisiä asioita on paljon ja mieluiten olisin ns normaali, olen kiitollinen niistä hyvistä hetkistä, jolloin on saanut kokea jotain ihanaa,  nekin asiat kun erityisherkkänä kokee  potenssiin kymmenen. Niitä muistoja on elämän varrelta paljon ja hyvä niin. Käyn niitä usein silloin läpi kun on vaikeaa. Itseäni on myös lohduttanut tieteelliset faktat, jotka tukevat tätä erityispiirrettä, mutta paljon saa tapahtua, että puhuisin täysin vapautuneesti kenelle tahansa kuulumisestani tähän ryhmään. Uskon, että pitkä matka on vielä siihen, että työpaikoilla otettaisiin erityisherkät huomioon, mikä on sääli, koska se olisi työnantajankin etu tehokkuutta ajatellen.  Loppujen lopuksi kun kyse on siitä, että erityisherkkien aivot ovat vain erilaiset. Työntekijöinä tutkimusten mukaan erityisherkät ovat haluttuja, mutta viihtyvät työpaikoilla usein huonoiten. Haluttuja he ovat siksi, että ymmärtävät ja tulevat hyvin toimeen erilaisten ihmistyyppien kanssa, ovat hyviä ideoimaan ja ennustamaan tulevia tarpeita yhteiskunnassa ja ovat tunnollisia ja ahkeria, hyvin pidettyjä yleensä myös.

Vuosi 2016

Vuosi 2016 oli yritystä ja erehdystä, pinnistelyä ja ponnistelua, kiukuttelua ja melkein luovuttamista. Jatkoin opiskelua, mutta jouduin tinkimään tavoitteistani; kunto ja jaksaminen piti ottaa huomioon ja vaikka intoa olisi ollut kuinka, oli hyväksyttävä hitaampi opiskelutahti. Kävinpä sappileikkauksessakin, koko juttu vei sellaiset 3 viikkoa ensin kipuiluna, viikkona sairaalassa ja viikkona toipuessa. Tulehdus oli mitä luultavammin pesinyt sisälläni ties kuinka kauan. Ohessa tehtiin löydös myös solumuutoksista, mutta onnekseni ne olivat hyvänlaatuisia.

Pystyn vasta nyt kirjoittamaan viime vuodesta kun on vähän etäisyyttä asioihin ja pystyn paremmin arvioimaan kuntoani verraten sitä tähän hetkeen.

Kaikki rahankäyttöön liittyvät asiat hoidin todella huonosti koko vuoden aikana. Syynä oli huono muistini tai ylipäätään se tosiasia, että aivoni eivät toimineet normaalilla tavalla. En pystynyt loogiseen ajatteluun mitä tuli raha-asioihin. Olin hirveän stressaantunut kun piti hoitaa omia asioita ja ikään kuin paniikissa joka kerta. Esimerkiksi verkkopankissa laskujen maksu aiheutti sen, että uin hiessä ja olin lopen uupunut hoidettuani maksut. Unohdin tehdä muutoksen verokorttiini ja työstä saamani " loppurahat" meni suureksi osaksi lisäprosentille. Unohdin siirtää ostamani auton omiin nimiini ja maksoin lähes vuoden liian suuria vakuutusmaksuja. Asia tuli ilmi kun soitin vakuutusyhtiöön ilmoittaakseni, etten pysty seuraavaa maksua maksamaan ajallaan. Tässä vain pari esimerkkiä huonoista valinnoistani vuoden aikana. Mutta kun ei pysty niin minkäs teet. Jos ei muisti toimi tai et pysty keskittymään ja stressaat hullun lailla pienintäkin asiaa.



Koin kouluviikonloppujen jälkeisen väsymyksen joka kerta kuin ensimmäistä kertaa ja vaivuin masennukseen kovin pettyneenä itseeni. Oli todella vaiketa hyväksyä toipumisen hitautta vaikka tiedostinkin jonkinasteisen edistymisen. En koko aikana oikein saanut ymmärrystä keneltäkään enkä voi siitä ketään moittiakaan, olihan itsenikin vaikeaa käsittää koko prosessin matelevaa tahtia.

Kun taas olo välillä  oli hyvä ja pirteä, halusin tehdä kaikkea mahdollista, etupäässä liikkua. Mutta ymmärsinkö, että järkevää olisi ollut hidas eteneminen - en. Saatoin mennä peräkkäisinä päivinä kävelylenkille ja pitkille sellaisille seurauksena hirveä väsymys ja useiden päivien sängyssä makoilu. Menin kuntosalillekin kahtena eri jaksona ja taas seurauksena hurja väsyminen, joka saattoi kestää 2 viikkoakin. Eihän sitä suorittaja kovin helposti ymmärrä, että hijaa hyvä tulee ja nimenomaan itseään kuunnellen.
Viime vuosi oli siis ennen kaikkea aivojen toipumisaikaa ja kamppailua luonteeni kanssa muuttaakseni sitä itseäni armollisempaan suuntaan. Aivoni käyttäytyivät puutteellisesti paitsi loogiseen ajatteluun, muistiin ja pähkinöiden ratkaisemiseen tulevissa asioissa, myös kaikkeen aikaan  liittyvissä asioissa. Oli vaikeaa hahmottaa kellonaikoja tai kuinka aikaisin valmistautua johonkin menoon. Saatoin olla tuntia aiemmin jossain lääkärillä kun pelasin varman päälle. Samoin minulla oli haasteita löytää paikkoja, tuttujakin, siis hahmottaa mielessäni kartanomaisesti vaikka katuja. Nämä 2 viimeksi mainittua ovat nekin mennyttä elämää tällä hetkellä.
Näiden kokemusten jälkeen en voi muuta kuin olla kiitollinen kaikesta mikä toimii minussa ja ihmisen ihmeellisen hienosta kehosta, joka pystyy korjaamaan aika vakaviakin tuhoja. Kiitollisuus on puolestaan synnyttänyt ajatuksen, että nyt on minun tehtäväni huolehtia kehoni hyvinvoinnista ja välttää aiemmin aiheuttamani laiminlyönnit. On sanomattakin selvää, että koin vakavan varoituksen eikä kukaan muu voi suojella elimistöni siten kuin minä itse.
Pikku hiljaa olen sanoutunut irti suorittamisen paineesta ja vaikka edelleenkin nautin asioiden hoitamisesta ja etenemisestä, osaan suhtautua rauhallisemmin ja ottaa jaksamiseni paremmin huomioon. Tätä piirrettä vaalin ymmärtäen että se estää kokemasta samoja asioita uudelleen elämäni aikana. Olen kerran keskustellut henkilön kanssa, joka oli kokenut työuupumuksen 3 kertaa enkä halua kokea samaa. Kokemukseni vuosina 2015 ja 2016 olivat sen verran kovia.