Toipuminen- terapeutti ja terapia

Olin aiemmin avoliittoni päätyttyä turvautunut terapeuttiin lyhyeksi aikaa ja lääkärini ehdotettua terapian aloittamista, halusin ottaa yhteyttä samaan ihmiseen. Jokaiselle varmasti löytyy se sopiva terapeutti, jonka kanssa kemiat kohtaa. En esimerkiksi henkilökohtaisesti voisi kuvitella keskustelevani kovin myötäilevän ja ymmärtävän/empaattisen  ihmisen kanssa. Terapeuttini on vahva nainen ja hänen ’ käsittelyssään’ olen näytellyt, tehnyt harjoituksia, käynyt läpi hurjia tunnetiloja, piirtänyt, kirjoittanut ja jopa polttanut tekeleitäni (piirustuksia tai kirjeitä). On virheellinen kuvitelma, että terapeutti jollain tapaa ’antaa hyvän olon’ tai ’ vapauttaa ongelmista’ tai sanoo taikasanat ja kaikki on taas hyvin. Terapia on kovaa mutta tyydyttävää työtä. Ihailen terapeutteja suunnattomasti, koska he ovat niin osaavia ja saavat oikeasti aikaan ihmeitä, mutta juju on juuri siinä, että sinun on oltava täysillä mukana ja uskallettava heittäytyä. Välillä on raskasta ja tulen itkien kotiin, mutta en antaisi päivääkään pois, kaikki on ollut vaivan arvoista ja on todella vaikeata uskoa sitä valtavaa muutosta, mikä minussa on tapahtunut aloitettuani prosessin. Terapeutin taito ilmenee esimerkiksi siinä, miten hän saa sinut oivaltamaan luutuneita ajatuksiasi, puhumattakaan niiden muuttamisesta.  Koko tähänastisen elämäsi tapahtumat ovat saattaneet muokata ajattelumallejasi ja joidenkin asioiden kohdalla saatat kiertää kehää tai olet vain päättänyt ajatella tietyllä tavalla eikä tämä ehkä vastaa todellisuutta lainkaan. Oma terapeuttini on haastanut minua ja siten vapauttanut monia sisäisiä lukkojani ja traumoja minussa ja koen olevani vapaampi, vahvempi ja enempi sinut itseni kanssa. Olen oppinut, että vaikka lapsuus ei ehkä ollut onnellisinta aikaani, voin vaikuttaa loppuelämääni ja muokata siitä onnellista ja voin todella muokata itseäni haluamaani suuntaan. Entiset luulot itsestäni, kenties lapsuudenkodin tai koulun peruja olevat eivät enää määritä minua. Olen myös sisäistänyt, että ajatukset ovat vain ajatuksia ja niitä tulee ja menee ja niitä voi mielin määrin säädellä ja muovailla. Asiat olisivat kovin toisin ellen olisi aloittanut tätä tutkimusmatkaa terapeuttini johdolla. Kunpa tämä mahdollisuus olisi ihan jokaisen ulottuvilla! Oma kuntoutukseni päättyy seuraavan  puolen vuoden jälkeen, mutta tavoitteeni on tulevaisuudessa käydä juttelemassa esim. kerran kuussa, jottei pääse syntymään pahempia ’tulppia’ ja jotta tarvittaessa haasteiden yllättäessä saan työkaluja. Toisaalta tämän prosessin aikana saamani ’ työkalupakki’ saattaa kantaa aika pitkälle 😊

Toipuminen - lääkärit

Työpaikan selkääntaputtelijalääkäreiden (”kyllä sinä selviät tästä”) jälkeen oli lohdullista löytää
lääkäri, joka ymmärsi, mistä puhuin ja joka tajusi tilanteen vakavuuden. Hän oli freelancer, joka teki ostopalveluna töitä työnantajalleni. Koin olevani väsynein ihminen tällä planeetalla ja tämä ihmeellinen ihminen paitsi näki sen, hänellä oli myös mandaatti antaa minulle lupa levätä. En ollutkaan enää yksin.
Siinä missä työterveyslääkäri oli armahtanut viikon pituisella sairaslomalla, tämä psykiatrian erikoislääkäri kirjoitti saman tien 3 kuukauden sairasloman ja kehotti totuttautumaan  ajatukseen 2 vuoden toipumisjaksosta minimissään.
Töihin taivuttelu kesken sairasloman oli sen verran painostavaa, että tämä lääkäri oli myös  valmiudessa määrätä minut tarvittaessa sairaalahoitoon jos muut konstit sairasloman jatkamiseen eivät auttaisi. Hän oli pieni, lähes eläkeikäinen nainen, mutta niin liikuttavan topakka tarmossaan pitää puoliani. Huomauttaisin, että ko tilanteessa on myös helppo lupautua töihin, koska häpeä sairaudesta ja huoli työyhteisön pärjäävyydestä on niin suuri. Itsekin kuvittelin olevani pari viikkoa enintään pois pelistä.

Minulle merkitsi niin paljon, että minut otettiin vakavasti ja esimerkiksi sittemmin unelmaani ravintovalmentajaksi opiskelusta uskottiin. Muistan varmasti lopun elämääni,  miten tuo lääkäri puhui perustavansa stressiklinikan ja lupasi, että voisin työskennellä siellä jos haluaisin. Ensimmäisenä vuotena elämänhaluni oli todella haurasta ja häpeä vallitsevaa ja joku kuitenkin näytti selvästi, miten uskoi toipumiseeni ja asioiden järjestymiseen – elin sillä. Sain kirjavinkkejä, lääkkeet, pohjatietoa tilanteestani, selviytymiskeinoja, ymmärrystä ja vahvistusta yrityksilleni toipua ja mennä eteenpäin ja kehotuksen etsiä itselleni terapeutti.
Olen harvinaisen tietoinen mahdollisuudesta tavata täysin toisenlainen lääkäri ja sen myötä kokea toipumiseni ihan eri lailla. Olin todella onnekas tavatessani juuri tämän ihmisen ja päästessäni hänen potilaakseen. Hän sai minut tuntemaan oloni turvalliseksi pelottavassa tilanteessa, jossa oma henkinen ja fyysinen vointini petti.

Aloitettuani ravintoaiheiset opiskeluni kiinnostuin ravintolisistä ja siitä, miten niiden avulla voi parantaa vointiaan. Edellä mainittu lääkärini vaihtui sitten hyvässä yhteisymmärryksessä Antioksidanttiklinikan lääkäriin. Uusi kontaktini paneutui yhtä lailla tunnollisesti tilanteeseeni ja muutamien testien jälkeen määräsi lääkkeitteni lisäksi erinäisiä ravintolisiä. Niistä ehkä tärkein oli B12-vitamiini, jota aloin saada pistoksina. Nämä piikit kohensivat oloani merkittävästi ja tulin virkeämmäksi. Samoin oli apua muista ravintolisistä ja esimerkiksi suolisto-, allergia- ja vaihdevuosioireet jäivät pois. Tarkoitus on kohentaa oloa esimerkiksi vahvistamalla maksaa, joka on lääkkeideni vuoksi kovilla ja jossain kohtaa luopua päälääkkeistä. Haluaisin toisaalta mahdollisimman pian eroon niistä, mutta toisaalta pelkään elämää ilman niitä. Olen kuitenkin luottavainen tulevaisuuden suhteen ja tiedän olevani hyvissä käsissä.

Toipuminen - ystävät

Toivon koko sydämestäni, että  kaikilla ihmisillä olisi ymmärtäväisiä ystäviä. Jos ystävyys joskus punnitaan niin silloin kun toista osapuolta kohtaa sairaus tai muu koettelemus. Osatapa sanoa oikeat sanat tai olla toiselle läsnä ja kuulolla.
Voi olla todella hankalaa kahlata omien mustien tunteiden läpi kun voimia on muutenkin vähän ja lähtökohtaisesti jo kokee itsensä huonoksi jos saa tuta, ettei sellaisena kelpaa yställeen. Ystävän selän kääntäminen tai tuomituksi tuleminen vaikeuttaa vain tilannetta entisestään. Toisaalta taas,  jos ystävistä löytyy yksikin ymmärtäjä, se voi olla pelastus ja korvaamaton tukipilari ja antaa toivon pilkahduksen paremmasta ja sen voimalla pelkästään voi jo jaksaa punnertaa eteenpäin. En tarkoita, että ystävän pitäisi olla kainalosauva – pelkkä hyväksyvä läsnäolo tai voinnin kysely voi riittää. Se, että saa hyväksynnän omalle olomuodolle ja tiedostaa, että joku välittää on ratkaisevaa.

Minä sain toipumiseni aikana tuta niin hyvää kuin huonoakin ystävyyttä.  Paras ystäväni 40 vuoden takaa koitui pahaksi pettymyksekseni. Hän nauroi lihomiselleni, pilkkasi ja vähätteli, tuhahteli väsymykselleni ja antoi kuntoiluohjeita. Kaikelle loan heitolle oli hänen mukaansa oikeutuksensa; olimme olleet niin kauan ystäviä, että voi kuulemma sanoa mitä vaan. No, se päti ja on aina pätenyt vain toiseen suuntaan.tämä ’paras’ ystävä loukkaantui minulle kun uskalsin tehdä muutoksen elämässäni ja jätin vanhan työni. Tajusin, etten enää kelvannut kun en edustanut samoja asioita kuin ennen eli ulkoinen statukseni muuttui. En ollut enää nimekkään firman hyvässä positiossa ja ansainnut hyvin rahaa. Ystävyytemme oli puoli vuotta jopa katkolla.
Ehkä ystävyytemme pituuden vuoksi se lämmiteltiin uudelleen, mutta en voi edelleenkään keskusteluistamme ja anteeksipyynnöistä huolimatta  unohtaa loukkauksia, joita kuulin ja sitä, että ystävä yksinkertaisesti jätti pahimmalla mahdollisella hetkellä. Niinpä tämän ystävän status on silmissäni muuttunut ja hän lensi ulkokehälle, harvemmin tavattavien ja ei niin läheisten ystävien, tuttavien,  rinkiin. Tapaamme tosiaan harvoin enkä keskustele enää henkilökohtaisuuksista hänen kanssaan. Toki ihminen voi muuttua ja kehittyä ja sille olen aina avoin, mutta ainakaan toistaiseksi en ole niin isoa muutosta huomannut, että asenteeni muuttuisi.

Sen sijaan löysin ihanaa, vuorovaikutteista, lämmintä ystävyyttä muutamasta ihmisestä, jotka olivat jo ennestään elämässäni, mutta jääneet taka-alalle, koska olin priorisoinut entistä parasta ystävääni.

Kun katson taaksepäin elämääni, en itse asiassa pidä siitä ihmisestä, joka olin. Ystävänä en usko, että minulla oli paljonkaan annettavaa. Olin melkoinen pintaliitäjä ja luulenpa, että otin enemmän kuin annoin. Nyt parina viime vuotena on ollut aikaa pohtia tätä ja sitä, millainen haluaisin olla muita ihmisiä kohtaan. Samaan aikaan olen saanut kiitollisena todeta, että ympärilläni tosiaan on tosiystäviä ja he ovat todella upeita, monipuolisia, vahvoja naisia, joiden seurassa koen itseni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Ja mitä minuun tulee ystävänä, olen innokas oppimaan ja muuttumaan paremmaksi versioksi itsestäni. Tunnen, että nyt vasta saan kokeakin, mitä ystävyys voi parhaimmillaan olla; naurua ja itkua yhdessä, tukemista ja jakamista puolin ja toisin, toiveita, muisteluita ja hillitöntä riemua ja ihanaa lämmön tunnetta jakamisesta ja yhdessäolosta. Olen äärimmäisen kiitollinen ja oloni on nöyrä kun ajattelen yhdessä koettuja lyhyitäkin hetkiä tai vaikkapa vain  viestejä näiden todellisten ystävien kanssa. Ei tarvitse edes nähdä viikottain tai usein, mutta pohjalla on se todellinen välittäminen toisesta ihmisestä ja kiinnostus hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan. Ei vain se, mitä hän voisi minulle tarjota. Olen aina vain vahvemmin sitä mieltä, että olemme täällä maan päällä oppimassa ja kehittymässä ja haluankin ehdottomasti olla kehityskelpoinen. Toisinaan ajattelen, että miksi opin joitain asioita vasta nyt - mutta onneksi edes nyt!