Toipuminen - perhe

                                       

Tuntuu kliseiseltä todeta, että perhe on tukenut työuupumuksessa minua. Asia ei todellakaan ole minulle itsestäänselvyys vaan suuri kiitollisuuden aihe. Sitä tukea ei suinkaan ollut aina ja koko ajan -ihan ymmärrettävistä syistä.
Kun aloin oireilla työuupumusta, en itsekään tiennyt, mikä minua vaivasi. En myöskään huomannut ajatusmaailmani muuttumista vähitellen yhä negatiivisempaan  suuntaan. Aloin kehitellä ajatuksia, joissa esim lapseni olivat lyöttäytyneet minua vastaan ja kanssakäyminen muutoinkin heidän kanssaan vaikeutui; oli kuin olisimme puhuneet eri kieltä. Minulla oli selkeästi paha olla, mutten ymmärtänyt itsekään miksi ja odotin jotenkin muilta kovasti jotain vaikken tiennyt mitä. Haastoin riitaa ja ymmärsin asioita aivan väärin. Nyt tuo kaikki tuntuu tosi pahalta muistaa, koska samaan aikaan lapseni oireilivat isänsä aivohalvausta. Tein tuosta ajasta heille siis vielä vaikeampaa. Siinä tilanteessa lapset tukeutuivat toisiinsa ja toisinaan minuunkin, silloin kuin sallin sen.Tilanne suhteessa perheeseen luonnollisesti helpottui (tilapäisesti)  jäätyäni sairaslomalle ja kun käytökselleni löytyi syy ja hoito. Kuinka vähän kukaan meistä tiesikään siinä vaiheessa…

 Vaikeimmat hetket olivat vasta edessä. Ensimmäinen joulu diagnoosini, keskivaikean masennuksen, jälkeen oli vaikein. Vietin jouluaattona aikaa lasteni kanssa 6 tuntia, mutta itkin koko loppuillan heidän lähdettyään yksinäisyyttäni. Olin sitä mieltä, että jouduin liian kauan olemaan yksin. Lapset olivat ihmeissään yritettyään jakaa aikansa vanhempien ja isovanhempien kesken edes jotenkin tasapuolisesti. Pyhät aaton jälkeen mietin itsetuhoisena,  kuinka päättäisin päiväni. Se oli yksityiskohtaisen suunnitelman luomista systemaattisesti ja järkeillen, että näin on kaikkien kannalta parempi. Ymmärsin, että aiheutan hämmennystä lähipiirissäni ja koska koin, ettei kukaan oikeasti rakasta minua ja halua lähelleen, minun oli paras lähteä. Minulla ei ollut mitään odotettavaa elämältä, en kokenut voivani olla mistään ylpeä (häpesin äitiyttänikin), elämäni oli siihen asti mielestäni ollut sarja epäonnistumisia. Kaikki vain hävetti ja paras keino oli paeta.
Lopulta  ajatus lasteni ja pienen koirani tulevasta kohtalosta sai minut luopumaan ajatuksistani ja jollain lailla noista hetkistä selviytymisestä tuli voitonriemuinen olo ja toipumiseni alku. Jossain syvällä ymmärsin, mitä aiheuttaisin perheeni loppuelämälle. Terapian kautta sitten taas ymmärsin, että minun oli luotava onnellisuuteni itse ja että perheelläni oli oikeus onnellisiin hetkiin ilman minua, jokaisella oli oma onnensa ja oma elämänsä. Tämän ajan jälkeen suhteemme on ollut terveemmällä pohjalla ja olen itsekin osannut olla tukena perheenjäsenille ja he minulle. Olen ymmärtänyt pitää surujani itsellänikin, työskennellä niiden eteen siten, etteivät ne ole rasittaneet perheenjäsenteni mieltä.
Sydäntäni on kovasti painanut kaikki tuottamani huoli ja hämmennys läheisilleni tuona aikana. Suureksi helpotuksekseni olemme vapaasti voineet puhua aiheesta jälkikäteen.

Toipuminen

Toipuminen


Mietin yhtenä päivänä asioita, jotka ovat nostaneet minut työuupumuksesta. Matkaa on vielä, mutta ero siihen missä kunnossa olin sairaslomalle jäätyäni, on kuin yöllä ja päivällä. Hämmästyin, miten pitkä listasta tuli, kun kirjoitin uteliaisuuttani asiat paperille. En voi kuin nöyränä ja kiitollisena ajatella, että olen todella onnellisessa asemassa, että minuun on satsattu näin. Mustimpina hetkinäni mietin elämäni päättämistä, mutta nyt näen, että olen saanut hurjan määrän apua ja minuun on uskottu, vaikka itse koin olevani täysin mitätön. Tässä lista ”boostaajistani” sattumanvaraisessa järjestyksessä. Palaan näihin vielä tulevissa kirjoituksissani. Ehkä listan pituus kertoo siitäkin, miten vaikeasta tilanteesta olen noussut, ei yksi eikä kaksi asiaa olisi auttanut vaan todella monta puskuria on tarvittu. Puistattaa edes ajatella nykyistä tilannettani ilman näitä asioita tai jos niistä puuttuisi vaikka puolet….?

Perhe
Ystävät
Lääkärit
Terapeutti & terapia
Aika
Lepo
Kirjallisuus
Lääkkeet
Ravintolisät
Uni
Liikunta
Opiskelu
Unelmat
Tavoitteet
Ravinto
Ravintovalmentaja
Opiskelukaverit
Tunnevyöhyketerapia
Vertaistuki

Kirjallisuutta

Kirjallisuutta


Mainitsen muutamia kirjoja, joista ainakin olen saanut apua tällä matkalla toipuessani työuupumuksesta ja masennuksesta.


Alkuun en edes jaksanut ajatella lukemista, mutta niin pian kuin se oli mahdollista, lukemisesta tuli tosi tärkeä osa parantumistani. Kirjat olivat itse asiassa osa hoitoani ja sain niillä hyviä vaikutuksia aikaan.
Ne lohduttivat, auttoivat oivaltamaan, naurattivat, mietityttivät ja pakottivat rentoutumaan.


 Mielekkäästi irti masennuksesta oli positiivinen yllätys. Lääkärini ehdotti sitä, mutta en  suoraan sanoen kiljunut riemusta saatuani kehotuksen hankkia se. Edullinen hinta sai minut kuitenkin ajattelemaan, etten paljon häviä jos kokeilen. Suosittelen lukemaan kirjan järjestyksessä alusta loppuun ja harjoitukset tehden. Niin saat kaiken mahdollisen irti siitä. Sain oivalluksia kirjan ansiosta ja todella tukea toipumiseen. Sen verran kuitenkin ymmärsin, että en ihan vaikeimmassa vaiheessa toipumistani yrittänyt edetä kirjan kanssa vaan vähän sen jälkeen kun oli voimia hieman enemmän ja jaksoin lukea ja  ajatella harjoitustenkin tekoa. Olen säilyttänyt kirjan mahdollisia tulevia tarpeita ajatellen, tosin jos kirjan ajatukset oikein sisäistää, seuraavaa kertaa ei pitäisi masennuksen suhteen tullakaan vaan pitäisi osata  katkaista spiraali ajoissa.

Jos olet suorittaja ja perfektionisti tai kenties murehtija, suosittelen, jos et vielä ole tutustunut, lukemaan  Ekhart Tollen Läsnäolon voiman.Siinä on perustavaa laatua olevia faktoja ajatusmaailmastamme ja siitä, miten meidät on rakennettu ja ne asiat on hyvä sisäistää.  Siten  voi auttaa itseään jatkossa ja välttää mustimpia tunnetiloja ja/tai ainakin osata suhtautua niihin niiden arvon mukaisesti. On paljon muitakin kirjoja, jotka kertovat samoista asioista, mutta kohdalleni sattui tämä Ekhart Tollen ja olen iloinen siitä.

Toipumiseni aikana olen lukenut myös paljon Wayne W. Dyerin kirjoja ja saanut niistä paljon iloa ja lohtua. Dyerin sanoma on hyvin armollinen ja opastava ja positiivinen ja kun sitä helposti itse tuomitsee itsensä
sairaanakin, Dyer tuo toivoa ja valoisuutta ja oli minulle ikään kuin hemmottelua muuten ikävän aiheen keskellä. Wishes fullfild oli yksi lukemistani Dyerin kirjoista.
Sain lahjaksi ystävältäni myös Dyerin ja James F. Twymanin I am wishes fulfilled-cd:n ja jos olinkin siihen asti
ollut huono meditoimaan ja rimpuillut keskittymiskykyni kanssa, opin oikeasti meditoimaan ja nauttimaan siitä. Musiikki, joka cd:llä on oli rauhottavaa ja minun oli helppo kuvitella itseni meditoimaan jonnekin Nepalin vuoriston rinteelle. Dyer myös opastaa meditoinnissa ja ohjeiden avulla onkin helpompi uppoutua omaan harjoitukseen. Dyer on hyvä opastamaan itsensä arvostusta ja ainakin minun on helpompi keskittyä elämässä olennaiseen luettuani ja kuunneltuani häntä.

Lääkärini suositteli Eva F. Dahlgrenin Mihin kadotin itseni? Kirja on nopeasti luettu, mutta se kuvaa todella hyvin, mitä ihminen käy läpi työuupumuksen koettuaan. Siitä tuli tunne kuin olisi saanut vertaisapua. Jotenkin päädyin olotilaan, jossa tunsin, etten ole ainoa.

John Parkinin Fuck it! Oli taas riemukas masennusta sivuava humoristinen oivallusluettelo, josta tuli vain ihan huikean hyvälle tuulelle. Olen ostanut tuota kirjaa sellaisille, joilla on ollut masennusta tai työuupumusta. Kirja auttaa ottamaan elämän pikkuisen kevyemmin ja muistuttaa omien unelmien tärkeydestä. Ihailen kirjoittajaa suunnattomasti  omien unelmiensa toteuttamisesta.

Viktor E. Franklin Man’s Search For Meaning on terveellinen valinta kun elämä vain potuttaa etkä tahdo ymmärtää sen tarkoitusta. Erehdyn joskus luulemaan, että ongelmani ovat suuria ja elämäni erityisen
vaikeaa ja AINA silloin olisi hyvä ottaa tämä kirja käteensä ja suhteuttaa asiat lukemalla sivu tai kaksi. Kirja kertoo ihmisen käytöksen ja ajattelun muutoksista äärimmissä olosuhteissa (keskitysleirillä).