sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Hemmotteluhetkiä

Käytän ihoni (sekä vartalon että kasvojen) kuorintaan kahvin muruja eli otan ne talteen kahvin keiton jälkeen. Sen lisäksi, että ihosta tulee ihana niillä kuorittuani, koko kylpyhuone tuoksuu herkulliselle. Olen herkistynyt vuosien mittaan pesuaineille ja kosmetiikalle kaiketi kun kolmattakymmentä vuotta on altistunut meikeille, ihonhoitoaineille, hiusväreille ja pesuaineille. Siksi koitan nykyisin elää mahdollisimman luonnonmukaisesti ja välttää myrkkyjä. Naamiona kasvoillani käytän hunajaa ja iho on sileä kuin vauvan peppu naamion jälkeen. 15min. – 1/2h riittää.
Muuten käytän Olivia Kleinin suomalaista, puhdasta luonnonkosmetiikkaa. Uskon sen puhtauteen, koska tutkija ja biokemisti Paula Heinonen suosittelee niitä ja käyttää itse. Käytän Olivia Kleinin shamppoota ja hoitoainetta. Paitsi että ne sopivat täydellisesti hiuksilleni, ne ovat myös edullisia; shamppoo on 12,95€ ja hoitoaine 9,95€ terveyden tukipilarit-verkkokaupassa. Base Lotion, jota olen käyttänyt vartalolla, maksaa 23,95€. Useimmiten käytän vartalovoiteena kyllä kookosöljyä. Karheisiin kantapäihini käytän oliiviöljyä ja laitan päälle sukat yöksi. Huomaan nykyisin, että käytän huomattavasti vähemmän rahaakin itseni huoltamiseen sen lisäksi että tuputan vähemmän kemikaaleja iholleni. Dödönä käytän Olivia Kleinin jauhemaista dödöä, jonka sekoitan tippaan Base Lotionia. Dödö on myös pitänyt hien kurissa hyvin. Sen hinta on 7,95. Olivia Kleinin tuotteita saa myös monista apteekeista, mm. Yliopiston apteekista. Myös uudet Hehku-myymälät ovat ottaneet Olivia Kleinin valikoimiinsa. Kasvovoiteena käytän Balance creamia (29,35€), se on sopivan rasvainen näin ikääntyvälle iholle. Vielä yksi tuote samasta sarjasta on minulla käytössä ja se on Jelly wash-puhdistusgeeli, jolla meikitkin lähtee helposti. Tuotteita on paljon muitakin kuin minulla käytössä olevat, on naamiota ja rasvaa jos jonkinlaista. Suosittelen, ainakin minun herkkä ihoni kiittää ja pidän tuotteiden todella miedosta tuoksusta, se ei ärsytä eikä aiheuta mitään reaktioita. Seuraavaksi haluaisin löytää luonnonkosmetiikan joukosta minulle sopivat meikit. Se tietää luultavasti paljon kokeiluja, mutta sehän on ainoa keino löytää juuri ne itselle sopivat tuotteet. Hiusten värjäämisestä en myöskään ole vielä ainakaan luopunut. Laitatan vaaleita raitoja aina ja ensin haluaisin ottaa selvää, löytyykö jotain ekologisempaa väriainetta kuin mitä normikampaajat käyttävät. Hirvittää kyllä ajatellakin sitä myrkkyjen määrää, millä on altistanut vuosien kuluessa itsensä ja miten ne samat aineet uivat vesistöissämme. Mutta olen päättänyt edetä muutoksissa askel kerrallaan, vähitellen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Verta, hikeä ja t-paitoja

Tunnustan tietämättömyyteni mitä tulee vaatteiden hankintaketjuun ja siksi katsoinkin Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjan jokaikisen ja...