sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Aineenvaihdunta

Viisikymppisenä aineenvaihduntamme muuttuu, se hidastuu ja entistä tärkeämpää on syödä
marjoja, hedelmiä ja vihanneksia myös aineenvaihdunnan kannalta. Voi myös olla, että kasvisvoittoinen
ravinto ja riittävä juominen päivän aikana  ei vielä riitä aineenvaihdunnan kannalta. Silloin pellavarouhe tai pellavasiemenrouhe on oiva apu. Chia-siemenet ajavat myös saman asian. Molemmat rouheet ja siemenet vaativat liotuksen, jotta niistä irtoaa haitalliset ainesosat. Laita siis 1 ruokalusikallinen pellavarouhetta vesilasilliseen vettä illalla ja juo se aamiaisen yhteydessä. Vatsa toimii sen päivän aikana taatusti. Chiasiemenistä tulee herkullinen hyytelö kun siemeniä sekoittaa vaikka mantelimaitoon ja laittaa vaniljaa mausteeksi. Olen myös laittanut chiasiemeniä marjojen kanssa yön yli jääkaappiin tekeytymään ja aamulla on ihana marjahyytelö odottamassa. Netistä löytyy erilaisia chiasiemenohjeita. Itse en yksinkertaisesti pärjäisi ilman näitä lisiä. Toki myös liikunta auttaa aineenvaihduntaa. On hyvä kuitenkin muistaa, että vatsan tulisi toimia kerran päivässä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Verta, hikeä ja t-paitoja

Tunnustan tietämättömyyteni mitä tulee vaatteiden hankintaketjuun ja siksi katsoinkin Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjan jokaikisen ja...